sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kotiinpaluu

Nyt on reissusta kotiuduttu. Kyllä 3 viikkoa meni nopeasti ja hieno reissu oli kaikin puolin.
Paljon on Stuttgartissa nähtävää ja se on kaunis kaupunki.
Matkasta jäi paljon mukavia muistoja ja valokuvia mitä ihailla.

torstai 23. helmikuuta 2017

Lähtö tunnelmia

Nyt on laukut pakattu ja odotetaan kyytiä lentokentälle. Lento lähtee Berliiniin klo: 10.30😃 Sitten on 4 tuntia odottelua ja seuraava lento lähtee klo:16 Helsinkiin.
Vähän jännittää, että onkohan matkalaukuissa liikaa painoa 😬 kun tuli vähän shoppailtua😊

Viimeisinä päivinä stressiä

Tänään ja eilen olimme samassa paikassa ("koululla") ja teimme koulujuttuja ja etenkin projektiin liittyen päivittelimme oppimisympäristöä. Laitoimme oppimisympäristöön meidän tuntemuksiamme ja kokemuksia yms. Ja olimme tehneet nämä eri tavalla kuin piti, joten ne piti tehdä uudelleen eri tavalla. Paljon on tekemistä ja aina tulee jotain uutta. Kun palaamme Suomeen, niin sielläkin on liian paljon tehtävää "odottamassa", mm. monta kurssia/harjoittelua päällekkäin. Koska olemme olleet täällä harjoittelussa, emme ole päässeet yhdelle kurssille, jossa olisi pitänyt olla jo alusta asti mukana. Joten tulee todella vaikea ja raskas kevät. Mutta vielä viimeinen päivä täällä ja huomenna kohti kotia.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Stuttgart tv tower



Pääsimme tutustumaan TV torniin, maisemat oli mahtavat. Ainut - oli kova tuuli, joten oli vaikea saada kuvia ja oli kyllä kylmäkin😬  

Kävimme tutustumassa myös kirjastoon, siellä olikin 8 kerrosta😅

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Koti ruokaa Saksalaisittain

Pääsimme herkuttelemaan saksalaista kotiruokaa. Tarjolla oli perunasalaattia ja vihreää salaattia,sekä  maultaschenia ( hieman roviolia muistuttava ruoka) täytteenä oli liha.
Jälkiruokana oli omenaa mikä on kuorrutettu lettutaikinassa. Paistoimme niitä paistinpannussa. Jälkiruoan nimeä en muista, mutta hyvää oli😋 Jälkiruoka kuva tässä ensimmäisenä.






Carnevaalit

Pääsimme käymään carnevaaleissa ensimmäistä kertaa elämässämme. Itse kulkueeseen emme osallistunut ja asuakaan meillä ei ollut, mutta ehkä seuraavalla kerralla☺️
Oli hienoa nähdä erilaisia carnevaali pukuja ja tunnelma oli aivan mahtava kaikilla oli hauskaa ja laulu raikasi✌️😃 (Kuvat on hieman tummia kun valaistus ei riittänyt)









Teho juomaa

Löydettiin smoothie baari ja sieltä saa ihania tuoreita juomia ja salatteja. He myyvät sitä nimellä Bower smoothie ja niitä löytyy monessa eri maussa. Me otimme mango minttu bower juomat ja olipa hyvää😋 Ihana saada välillä vitamiini paukku👍

perjantai 17. helmikuuta 2017

Töitä töitä

Tänään meillä on sellainen päivä, että olemme samassa toimistossa ja teemme mm. kouluun liittyviä tehtäviä. Siihen kuuluvat Europassin täyttö, raportin tekeminen työharjoitteluajasta ja opituista asioista, PowerPointin tekemistä, jossa kerromme koulutuksestamme seuraaville oppilaille jotka tulevat Suomeen ja tutustumista Training Goes Global -oppimisympäristöön. Kotimatkan matkalaukku asiatkin pitäisi selvittää, koska Suomen ulkopuolisiin lentoihin ei kuulu kun vain käsimatkatavarat. Toivottovasti emme joudu "maksamaan itseämme kipeäksi".

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Eläintarha

Eilen pääsimme käymään eläintarhassa. Se oli todella iso ja siellä oli valtavasti erilaisia eläimiä sekä kasveja ja hienot maisemat. Välillä mietimme minne suuntaan menemme ja mistä tulimme, mutta luulen että saimme kierrettyä ja nähtyä kaikki tai ainakin suurimman osan. Näimme paljon sellaisia eläimiä mitä kumpikaan ei ollut ennen nähnyt. Se oli todella hieno kokemus ja luulen, että muistamme sen pitkään. Ja sattui vielä hieno aurinkoinen ilma, joten saimme kaiken ilon irti vierailusta. Tässä vain pintaraapaisu eilisestä.













tiistai 14. helmikuuta 2017

Mersun tehdas

Pääsimme käymään mersun tehtaalla, näimme miten robotit valmistivat autoja todella nopeaan tahtiin. Toki myös ihmisetkin vielä tiettyjä osia tekevät ja asentavat niitä autoihin.
Oli hienoa nähdä se kaikki, valitettavasti kuvia ei saanut ottaa!
Tehtailla on oma päiväkoti,palolaitos,sairaala ja monta eri ruokalaa🙂
Se on kuin suuri kaupunki ja kuljimme alueella linja-autolla.
Hauskaa oli ja otin muutaman kuvan hienoista autoista, joista sai ottaa kuvia👍


Mercedes-Benz-Museum





















Kävimme tosiaan tuolla museolla...oli paljon nähtävää ja todella upeita autoja niin ensimmäisestä "auto mallista" nykypäivän siisteihin caaroihin.
Kävimme myös syömässä museon ravintolassa, siellä on hyvä ruoka😋 
Tuo ajohaalari oli Mika Häkkisen.

Valtteri Bottas oli kuulemma käynyt eilen museolla😁

maanantai 13. helmikuuta 2017

Shoppailua työpäivän jälkeen



Kävimme shoppailemassa työpäivän jälkeen Milaneossa😊
Kävimme PRIMARKS nimisessä vaateliikkeessä ja siinä on kolmessa kerroksessa vaatteita laidasta laitaan. Shoppailtiin noin 2 tuntia ja ostoskassi täyttyi vaatteista. Oli edullisia löytöjä esim: kengät 5€ aurinkolasit 1,5€ paitoja 10€ ja vaikka mitä muutakin kivaa ja sopii näin opiskelija budjettiin👍

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Uusi viikko

Ensimmäinen viikko hujahtikin nopeasti, kun vain pääsi yli alku ahdistuksesta/jännityksestä. Tälle viikolle onkin paljon ohjelmaa tiedossa, jos tässä nyt vaan rupeaisi pikku hiljaa paranemaan. Katsotaan mitä kaikkea uutta tämä viikko tuo tullessaan. Juuri tänä aamuna mietimme, että viikko sitten oli jännitys kovimmillaan, kun olimme melkein lähtöpuuhissa.

Ruoka maistiaisia Saksasta



Kävimme syömässä ravintola Vapianossa. Ruuan tilaus tapahtui eritavalla kun täällä Suomessa.
Saimme ensin kortin ja sitten täytyi valita mitä ruokaa ottaa, siellä olivaihtoehtoina  pitzaa, pastaa ja risottoa. Kun valitsi ruoan täytyi jäädä jonottamaan valitsemalleen linjalle ja kokki valmisti ruoan siinä samalla. Oli kiva nähdä kun kokki teki ruoan oman silmien edessä. Ruoka oli hyvää ja tuoreista raaka-aineista valmistettu😋
Mennään uudestaankin!!!!
Ylempi ruoka on Vapianosta ja alempi eri ravintolasta...👍

perjantai 10. helmikuuta 2017

Rakennuksia

Stuttgartissa on hienoja vanhoja rakennuksia paljon. Tässä muutamia kuvia.




 

Tämä ostoskeskus on Stuttgartin kalleimpia kauppoja. Siellä myydään merkkituotteita ja hinnat on myös sen mukaiset (esim: T-paita 200€)
Liikkeellä oli myös oma ovi mies👌